17.02.2021

8 vinkkiä oman osaamisen markkinointiin

Oman osaamisen markkinointi on tärkeä taito, jonka jokaisen meistä kannattaa ottaa haltuun. Kysyimme UNIC-palveluiden kouluttaja Ari Soidinmäeltä, mitkä ovat hänen parhaat vinkkinsä, joilla jäädä rekrytoijien mieleen. Oman osaamisen markkinointi ei ole itsensä kehumista, vaan faktojen tuomista esiin haetun työpaikan kannalta olennaisella tavalla!

TE toimisto Artikkelikuva3

1. Kohdenna osaaminen haettavaan työpaikkaan

Työnhaussa ei ole kyse siitä, että omista koulutuksista ja työpaikoista tehdään lista, vaan on tärkeää nostaa näkyvästi esille oma osaaminen. Osaamista ei kerry vain työpaikoista, vaan opintoihin liittyvät projektit ja harjoittelut ovat yhtä lailla näyttöä osaamisen kertymisestä. Opinnäytetyöstä saa usein hyvän työnäytteen, ja vapaa-ajan harrastukset voivat olla positiivinen näyttö esimerkiksi IT-osaamisesta, vuorovaikutustaidoista, fyysisestä kunnosta tai työssä tarvittavasta luovuudesta.

Mieti, mikä osaamisessani on olennaista hakemasi työpaikan kannalta: millaista osaamista voit tarjota juuri tälle työnantajalle? Oletko ollut mukana projekteissa, joissa olet oppinut työn kannalta tärkeitä taitoja, vaikkei varsinaista työkokemusta niistä olekaan? Miten omasta osaamisesta kannattaa kertoa niin, että se tukee haettavaa paikkaa? Jos haet esimerkiksi asiakaspalvelijan paikkaa, tarvitaan hautaustoimistossa erilaista osaamista ja persoonaa kuin pilailupuodissa.

2. Kerro, mitä osaamisesi tarkoittaa käytännössä

Avaa hakemukseen, mitä ominaisuutesi ja osaamisesi tarkoittavat hakemasi työnkuvan kannalta. Tämä antaa rekrytoijalle kuvan, että ymmärrät oikeasti työn vaatimuksia. Kumman näistä arvelet herättävän rekrytoijassa enemmän kiinnostusta?

”Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.”

”Olen empaattinen ja osaan tulkita ihmisten tunnetiloja hyvin. Minulla on taito kohdata jokainen asiakas yksilönä, minkä uskon olevan etuna asiakaspalvelijan työssä yrityksessänne.”

3. Mieti valmiiksi ratkaisut omiin kehityskohteisiin

Joskus käy niin, että jokin työpaikka tuntuu omalta jutulta, mutta osa työtehtävän vaatimasta osaamisesta puuttuu. Tällöin voi selvittää valmiiksi mahdollisuuksia puuttuvan osaamisen hankkimiseen. Näin voit osoittaa työhaastattelussa, että tunnet itsesi ja olet jo miettinyt ratkaisun, jolla voit työn ohessa hankkia tarvitsemasi osaamisen. Tämä kertoo sitoutumisesta ja siitä, että sinulla on oppimisen halun lisäksi kyky löytää toimivia ratkaisuja.

4. Muista motivoitunut asenne ja aito kiinnostus

Sanonta ”asenne ratkaisee” pätee työnhaussa hyvin. Parhaiten mieleen jäävät ne hakijat, joista välittyy, että he ovat aidosti motivoituneita ja kiinnostuneita työskentelemään haetussa työtehtävässä. Positiivisesta ja motivoituneesta asenteesta on hyötyä etenkin silloin, kun työkokemusta tai koulutusta ei ole vielä ehtinyt kertyä. Taitoja ja tietoa voi opetella helposti lisää, mutta asennetta on vaikeampi korjata.

Kiinnostusta ja omaa asennetta voi näyttää esimerkiksi olemalla aktiivisesti yhteydessä rekrytoivaan yritykseen ja ottamalla siitä selvää ennen hakemuksen lähettämistä. Rekrytoijat huomaavat nopeasti, onko hakemus täynnä kliseisiä korulauseita vai välittyykö siitä, että hakija on aidosti kiinnostunut. Hakemusta tehdessä kannattaa aina astua työnantajan kenkiin ja miettiä, mitä tämä hyötyy palkatessaan sinut.

5. Tee hakemusdokumenteista itsesi näköiset

Erottuvat ja omannäköiset dokumentit toimivat työnhaussa parhaiten. Hakemuskirjeen ja ansioluettelon tulee olla siistejä ja asiallisia, mutta niissä saa tuoda omaa persoonaa esiin. Hakemuksessa kannattaa tuoda esiin sopivassa suhteessa osaamista, omia arvoja ja ymmärrystä haettavasta työnkuvasta.

Hakemuskirjeessä kannattaa keskittyä siihen, mitä osaa. Ei ole olennaista, mistä osaaminen on hankittu, sillä tämä selviää ansioluettelosta. Myöskään työkokemuksen kestolla ei ole aina merkitystä. Moni vähättelee esimerkiksi kesätöitä, vaikka parin kuukauden kesätyön aikana on mahdollista ottaa hyvin haltuun erilaisia laitteistoja ja työtehtäviä.

6. Lisää hakemukseen videoesittely

Videoesittely on mainio tapa tuoda hakemuksen liitteenä oma persoona näkyväksi. Voit liittää hakemuksen esimerkiksi 30 sekunnin videon, jossa kerrot, miksi sinua kiinnostaa työ juuri siinä yrityksessä ja työtehtävässä, johon nyt haet. Voit lisätä hakemukseen myös LinkedIn-profiilisi ja lähettää rekrytoijille verkostoitumiskutsut somessa.

7. Kysy suosittelijoilta lupa ja liitä yhteystiedot hakemukseen

Suosittelijat ovat henkilöitä, jotka osaavat kertoa ennen kaikkea asenteestasi ja siitä, millaista kanssasi on toimia. Aiemmat työnantajat ovat hyviä suosittelijoita, mutta myös harjoittelujen ohjaajat ja opettajat käyvät mainiosti. Muista, että suosittelijalta tulee aina olla lupa siihen, että saat käyttää häntä suosittelijana. Perhepiiriin kuuluvat henkilöt eivät yleensä sovellu suosittelijoiksi.

8. Ole työtä hakiessa aina rehellinen ja oma itsesi

Vältä lupaamasta sellaisia asioita, joita ei pysty lunastamaan. Kukaan ei voi olla paras kaikessa, mutta kun oman osaamisen kohdentaa haettavaan työpaikkaan, kääntää heikkoudet ratkaistaviksi kehityskohteiksi sekä osoittaa aidosti motivoituneen asenteen, jää taatusti positiivisesti rekrytoijien mieleen!

Tökkiikö työnhaun dokumenttien teko? Haluaisitko palautetta hakemuksestasi ennen kuin lähetät sen eteenpäin? Hyödynnä TE-toimiston ja Ohjaamon palveluita!

 

Siirry "Blogi"-sivulle