Pietarsaari on houkutteleva uuden ajan työnantaja
Pietarsaari on idyllinen pieni kaupunki länsirannikon kauniissa merimaisemissa. Kaksikielisenä tunnettu kaupunki tarjoaa monipuolisesti uramahdollisuuksia molemmilla kotimaisilla. Sivistystoimi on kehityshenkinen yksikkö, jossa etsitään jatkuvasti uusia alan ammattilaisia kaupungin arkeen.
Kunta on moderni, turvallinen ja kehityshenkinen työnantaja
Mielikuva kunnista työnantajana on vanhanaikainen ja jäykkä, vaikka todellisuus on kaikkea muuta. Pietarsaari on houkutteleva uuden ajan työnantaja, josta löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja eri alojen osaajille. Kunta on turvallinen työnantaja, jolla on varma palkanmaksu ja vahva sitoutuminen työehtosopimusten noudattamiseen. Kunnasta löytyy modernia kehitysmieltä, ja Pietarsaari tahtookin olla 700 tekijänsä voimin kehityksen kärkipäässä.
Kunta on iso työnantaja, mikä tarjoaa mahdollisuuksia kokeilla monenlaisia työtehtäviä sisäisen haun kautta. Sivistystoimen alle kuuluvat varhaiskasvatuksen ja koulutoimen lisäksi työväenopistot, kulttuuritoimi, museot, kirjastot, Wava-opisto, liikunta ja nuorisotoimi. Moniammatillisessa työyhteisössä riittää mahdollisuuksia – työympäristö tukee jäsentensä kehitystä ja menestystä.
Kielikylpyä kaikille ikäryhmille, mutta omallakin kielellä pärjää
Pietarsaari on kielitaitoinen kaupunki, jossa pärjää mainiosti niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Kaupungilla arjen asiat hoituvat helposti millä tahansa näistä kolmesta kielestä, eikä Pietarsaaressa tarvitse murehtia, pärjääkö kaksikielisessä kaupungissa omalla äidinkielellään.
Kaikki työhön liittyvät hallinnolliset asiat hoidetaan aina suomeksi ja ruotsiksi. Kaupunki on panostanut kaksikielisyyteen tietoisesti paljon, ja esimiehet pitävätkin tarkasti huolen, että kaikki tärkeä informaatio kulkee molemmilla kotimaisilla. Kaupungilla työskennellessä voikin luottaa siihen, ettei kielimuuria pääse syntymään.
Mahdollisuuksia kielten oppimiseen on kuitenkin tarjolla niille, jotka ovat siitä kiinnostuneita. Esimerkiksi yli puolet kaupungin päiväkodeista on kaksikielisiä, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka omassa ryhmässä puhutaan suomea, löytyy saman päiväkodin tiloista myös ruotsinkielisiä ryhmiä. Työpaikan tauoilla onkin työn lomassa mahdollista saada kielikylpyä parhaimmillaan esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluiden lomassa.
Lapsille Pietarsaari tarjoaa täydellisen elävän kielikylvyn aina 5-vuotiaasta peruskoulun 9. luokan loppuun. Kielikylpyä tarjotaan molemmilla kielillä eli suomenkieliset lapset voivat kylpeä ruotsiksi ja ruotsinkieliset puolestaan suomeksi. Lukiolaisille on tarjolla luontaista kielikylpyä esimerkiksi ruokatunneilla, sillä suomen- ja ruotsinkieliset lukiot sijaitsevat samassa rakennuksessa, vaikka ovat erilliset oppilaitokset.
Monipuolisesti etenemismahdollisuuksia organisaation sisällä
Elämäntilanteiden vaihtelut näkyvät kaupungin sisäisissä rekrytointitarpeissa, sillä joka vuosi henkilökuntaa siirtyy äitiyslomille, opiskelemaan, virkavapaalle tai muihin määräaikaisiin poissaoloihin. Määräaikaisia sijaisuuksia onkin tarjolla monipuolisesti, mikä mahdollistaa erilaisissa toimenkuvissa työskentelyn organisaation sisällä.
Organisaation sisällä voi edetä myös vakituisen henkilökunnan eläköitymisen kautta. Varhaiskasvatuksessa ja koulutoimessa työskentelee paljon iäkkäämpää henkilökuntaa, ja vakituisia virkoja vapautuu vuosittain eläköitymisen vuoksi. Määräaikaisissa työsuhteissa kaupungilla työskennelleet ovat hyvässä asemassa, kun vakituisiin virkoihin etsitään uusia tekijöitä, sillä kaupungin toimintatavat ja organisaatio ovat jo tuttuja.
Pietarsaaren kaupunki tukee henkilökunnan kouluttautumista ja etenemistä organisaation sisällä esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuksia kouluttautua työajalla. Koulutoimessa voi esimerkiksi edetä opettajasta esimieheksi ja siitä edelleen rehtoriksi. Varhaiskasvatuksessa toimitaan samoin, kouluttaen esimerkiksi omasta henkilökunnasta uusia päiväkodinjohtajia.
Pietarsaari on pieni kaupunki suurella sydämellä
Pietarsaari on pieni ja turvallinen kaupunki, jossa kaikki löytyy läheltä. Moni muualle esimerkiksi opiskelemaan muuttanut palaa takaisin kotikonnuille viimeistään silloin, kun omat lapset lähestyvät kouluikää, sillä kaupunki koetaan turvallisena ympäristönä kasvaa. Pietarsaari tarjoaa myös edullisemmat asumiskulut ja -mahdollisuudet verrattuna moniin muihin kaupunkeihin Suomessa.
Tiiviisti rakennettu kaupunki mahdollistaa sen, että kaikki tärkeät palvelut ovat lyhyen etäisyyden päässä toisistaan. Pietarsaaressa pärjääkin hyvin yhdellä autolla, sillä kävellen ja pyörällä pääsee nopeasti lähes kaikkialle. Kulttuuri- ja kurssitarjonta on kaupungin kokoon nähden hyvin rikas ja monipuolinen. Työväenopiston lisäksi Pietarsaaressa on paljon yhdistyksiä, jotka tarjoavat harrastusmahdollisuuksia. Pieneksi kaupungiksi Pietarsaaressa järjestetään myös merkittävä määrä mielenkiintoisia konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia.
Puhdas ja koskematon luonto, jossa rannikon rosoisuus ja meri ovat vahvasti läsnä, on yksi Pietarsaaren mieleenpainuvista valteista. Kaupungista pääsee kuntopolkua pitkin meren ääreen, ja Fäbodan kuuluisille kallioille ja hiekkaisille rannoille on ihana rauhoittua viettämään vapaa-aikaa. Pietarsaaressa on hyvä olla ja nauttia arjesta.
Kiinnostaako työ Pietarsaaressa? Sivistystoimessa rekrytoidaan läpi kevään!
Kevään aikana haussa vakituiseen virkaan mm.
- varhaiskasvatuksen opettajia
- lastenhoitajia
- tuntiopettajia yläkouluun (mm. liikunta, terveystieto, maantieto, biologia)
- alakouluun äidinkielen ja S2 -opettajia
Vakituisten virkojen lisäksi varhaiskasvatuksessa on tarjolla monipuolisesti määräaikaisia sijaisuuksia vuosittain. Varhaiskasvatuksen ja koulun lisäksi osaajia tarvitaan ajoittain myös aikuisten perusopetuksen puolelle.
Hakuaika kaupungin työpaikkoihin on yleensä kaksi viikkoa. Seuraa Kuntarekryä viikoittain, niin et jää paitsi haussa olevista paikoista. Näet kaikki kaupungin avoimet työpaikat Kuntarekrystä – tervetuloa töihin Pietarsaareen!